torstai 29. elokuuta 2019

Kärkikerhot kiittää -TaideSortimentti jatkaa!







Kärkikerhot-hanke järjestää toimintaa vielä elokuun ajan. Valoja ei kuitenkaan sammuteta elokuun jälkeen, sillä harrastetunteja, näytetunteja ja tapahtumia toteutetaan jatkossa uudella 
TaideSortimentti - konseptilla!

Kärkikerhoissa syntyneet hyvät käytännöt siirtyvät nyt uuden hankkeemme haltuun ja samalla kehitämme toimintaa tarjoamalla vielä enemmän tutustuttavista taide-ja kulttuuriosuuksista muodostuvia kokonaisuuksia koululaisille. 

Osallistuminen on edelleen ilmaista! 

 Osa vanhoista tutuista ohjaavista taiteilijoista jatkaa, myös uusia ohjaajia astuu kuvioihin mukaan. Seuratkaa koulujen tiedotteita, sillä ryhmiin ilmoittaudutaan nyt syksyn aikana! 
Tervetuloa mukaan!

Toiminnan rahoittaa OKM ja Porin kaupunki.