keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Ryhmäydytään valokuvan keinoin!



Valoa seiskojen syksyyn! Syksyn työpajakokeiluna toteutettiin seiskaluokkalaisille suunnattu valokuvatyöpaja. Valokuvaaja Tatjaana Morton ohjasi ryhmäytymistä tukevat työpajapäivät Meri-Porin yhtenäiskoulussa nyt syksyllä opintonsa aloittaneelle seiskaluokalle. 

Yhteisötaidetta NPH19-tapahtumassa





Ohjaavista taiteilijoistamme koottu työryhmä (Tella-Santikko-Iivonen) toteutti yhteisötaideteoksen Nuori Pori Harrastaa 2019 -tapahtumaan yhdessä yleisön kanssa.

Läsnä - teokseen tallennettiin tapahtuman kävijöiden läsnäolon ääriviivoja. Päivän lopuksi visuaalisesti näyttävä värikäs yleisömassa täytti Porin Karhuhallin keinonurmen.

Toimintapisteellämme vieraili kaikkiaan 262 ihmistä, jotka osallistuivat teoksen tekemiseen joko jakamalla omat ääriviivansa teokseen tai perheenjäsenensä tai ystävänsä ääriviivoja teokseen.

- Teos herätti kovasti mielenkiintoa. Oli hienoa seurata, kuinka tapahtuman keskellä syntyi esimerkiksi lapsen ja vanhemman jakama yhteinen hetki, kun toisen ääriviivoja pyrittiin tallentamaan mahdollisimman tarkkaan keinonurmen pintaan. Myös omia ääriviivoja käytiin etsimässä ääriviivamerestä tapahtuman aikana moneen otteeseen. Teosta kuvattiin tiuhaan tahtiin eikä ihme, sillä ainakin paikan päällä hahmomeri oli todella vaikuttava näky.